Viisi todistajaa
Didymus, Jeesuksen heimo
Olin aina kiinnostunut kaikesta. En koskaan luottanut muiden sanaan vaan otin asioista selvää itse. Ja parempi niin, sillä yhteenkään ihmiseen ei voi luottaa. Kaikki kirjoitukset ovat valheita pullollaan. Paitsi ne, jotka olen kirjoittanut itse.
Keisari Augustuksen hallintokauden jälkimmäisen puoliskon alkaessa edes roomalaisten asiakirjoissa ei ollut kuin muutamia hajanaisia merkintöjä näistä ihmisistä. He olivat aikojen alussa nimittäneet heitä yksinkertaisesti vain orjiksi, vaikka sanalla “orja” tarkoitettiin ylipäätään kaikkia sotasaaliina saatuja vankeja rotuun ja kansallisuuteen katsomatta. Minun aikanani kaikki muistotkin olivat jo haalistuneet, sillä näitä rujoja ihmisiä ei tutkimuksieni mukaan enää ollut elossa. Tai niin vielä silloin kuvittelin.
Viimeisen kerran tämä kansa esiintyi erillisenä reunahuomautuksena roomalaisten asiakirjoissa juuri keisari Augustuksen aikakauden alkaessa. Tällöin eräs decurion kokosi väkipakolla tusinan noita romuluisia miehiä osastoonsa, kaikki mitkä hän suinkin kykeni löytämään, ja juoksutti heidät Galliassa tahallaan suoraan kapinallisten väijytykseen. Vielä taistelua edeltävänä iltana nuo miehet neuvottelivat keskenään pohtien sitä, oliko heidän tarvittaessa puolustettava henkeään asein vai ei. Lyhyen neuvottelun jälkeen he päätyivät yksimielisesti siihen tulokseen, että he eivät voineet sitä tehdä. Niinpä seuraavan aamun valjetessa, ei niinkään kykenämättöminä vaan luonteeltaan täysin sopimattomina taistelijoiksi, nuo miehet laskivat aseensa eivätkä tehneet vastarintaa.
Heidän vankan ruumiinrakenteensa vuoksi taistelu, tai paremminkin teurastus, pitkittyi. Aina kun vihollinen luuli heidän jo kuolleen, joku miehistä virkosi ja yritti ryömiä pois. Tätä jatkui lähes puoleen päivään saakka ja tuon ällistyttävän sitkeyden tähden decurion ylisti heidän muistoaan ja kirjasi kaiken ylös. Tämän vähäisen taistelun jälkeen noista ihmisistä ei enää ollut mainintoja roomalaisten asiakirjoissa, ei pienintäkään. Tuo nimettömäksi jäänyt decurion saattoi loppuun sen pitkän vainon, jonka alkua kukaan ei enää voinut edes muistaa.