Unien talossa

“Se uni alkoi aina samalla tavalla. Talo oli suuri, niin suuri että sinne voisi helposti kuvitella eksyvänsä. Vaikka Gabriel oli aina halunnut suurta taloa, tämä oli jo niin suuri, että sen näkeminen aiheutti hänellekin lievää pahoinvointia. Gabriel ei voinut välttyä ajatukselta, että vaikka hän asuisi talossa, ei hän kykenisi häätämään sieltä kaikkea vanhaa pois. Hän hallitsisi vain osaa talosta. Hän olisi kuin kalpea valokeila, joka siirtyessään eteenpäin jättäisi taakseen entistäkin mustemman alueen. Hän ei yksinkertaisesti kykenisi täyttämään ajatuksillaan ja muistoillaan niin valtavaa taloa.

Talossa oli aina epämääräinen luku erikokoisia huoneita. Pohjapiirustuksista ei koskaan tuntunut täysin selviävän kuinka monta niitä oikeastaan oli. Aina kun luuli tulleensa talon päätyyn, löytyi vielä yksi ovi joka johti toiseen huoneeseen. Tai kapea portaikko, joka laskeutui valtavaan kellariin tai nousi sokkeloiselle ullakolle. Huoneiden määrä oli loputon ja jokaisessa huoneessa oli oma tunnelmansa. Jos edellisessä huoneessa oli ollut kirkasta kuin keväällä, seuraava saattoi olla synkkä aivan kuin syksyinen yö olisi odottamatta kietonut talon syliinsä. Toisessa huoneessa suru tuntui riippuvan tahraisissa tapeteissa kun taas toisessa pöydälle unohtunut aurinkohattu pursusi elämisen riemua…”

<< Takaisin edelliselle sivulle