Merkkipäivä

“Gabrielin saapuessa Mirjan kanssa Iso-Anttolaan arkku oli jo nostettu pihamaalle. Isoisä kierteli sitä tyytyväisen näköisenä ja paineli sisäpuolen pehusteita viikset vipattaen.
- Laatutavaraahan tämä on, hän myhäili ja vilkaisi Raafaelia silmät loistaen.

Raafael nojaili kädet housuntaskuissa ladon seinään ja hymyili maratonhymyään. Ensin hän hymyili isoisälle mutta antoi saman hymyn jatkua vielä Gabriel-sedälle ja Mirjallekin näiden kömpiessä ulos autosta.
- Hyvää syntymäpäivää appiukolle, Mirja alkoi jollottaa maireasti.

Gabriel seisahtui paikoilleen auringon paahtamalle pihamaalle. Hän roikotti kädessään pitkulaista pakettia aivan kuin se olisi ollut tielle unohtunut tiiliskivi, jonka hän aikoi paiskata pellolle pois ihmisten jaloista pyörimästä. Isoisä tuuppasi vanhaa kalahattuaan vähän enemmän takaraivolle ja nyökkäsi Mirjalle tuntemisen merkiksi.
- Jaa että tekin sitten ehditte, hän sanoi yllättyneenä.
- Eikös me olla aina ehditty, Gabriel murahti saamatta silmiään irti avonaisesta ruumisarkusta.
- Ainahan appiukon merkkipäivät on muistettu, Mirja vinkaisi hätäisesti ja halasi isoisää niin että kukkapuska löi tältä hatun silmille. – Paljon onnea vaan.
- Kiitosta kiitosta, isoisä sanoi perääntyen kohteliaasti pois Mirjan ulottuvilta.
- Mikäs helvetti tuo sitten on, Gabriel töksäytti.
- Mikä sitten, isoisä kysyi aidon hämmästyneenä.
- No tuo tuossa, Gabriel murahti ja osoitti käteensä unohtuneella paketilla auringonpaisteessa kiiltelevää jalopuuarkkua.

Isoisä kääntyi hivelemään pukeille nostettua kirstua ja hymyili kilpaa auringon kanssa.
- Se on ruumisarkku. Etkös sinä poikaparka ole ennen ruumisarkkua nähnyt. Niin, sinähän et ehtinytkään veljesi hautajaisiin. Siellä olisit nähnyt…”

<< Takaisin edelliselle sivulle