Kuilu

“Juran kylä sijaitsee Tobolskista koilliseen keskellä Siperian mittaamatonta aroa. Siellä ei kasva juuri mitään sillä ikirouta ei ehdi kesän kalpeina päivinä sulaa käytännöllisesti katsoen lainkaan. Muutamat savensekaiset pellot muuttuvat keskikesällä vain pehmeäksi puuroksi ennenkuin ne jäätyvät uudestaan yöhallojen valkean laahuksen pyyhkiessä seutuja. Kuka nuo hyödyttömät pellot on ylipäätään joskus kyntänyt ja aidannut, sitä ei kukaan kyläläisistä enää muista.

Tähän kylään kaikki elintarvikkeet tuodaan rautateitse. Ruosteinen kiskopari halkoo maisemaa kuin huonosti parantunut arpi päättyen kylän keskellä olevan vanhan asemarakennuksen eteen. Tämän harmaaksi rapistuneen rakennuksen edessä radan rakentajat ovat viimein todenneet, ettei radan rakennusta kannata enää jatkaa. Täällä he ovat myöntäneet tappionsa Siperian mittaamattomuuden edessä. Tosin moni asioihin perehtynyt väittää, ettei rata kulje Juraan saakka, ei edes Tobolskiin, vaan jatkaa matkaansa Tiumenista haarautumatta suoraan Omskiin. Mutta ne, jotka todella ovat omin jaloin astuneet Siperian junaan ja matkanneet Permistä tai Kazanista Uralin ylitse Sverdlovskiin, tietävät että tuo pistoraide todella on olemassa, tosin hauraana kuin kuivettunut oksa suuren omenapuun rungossa.

On vaikea kuvitella miksi Juran kylä on joskus syntynyt. Täällä mittaamattoman aron keskellä, keskellä ei mitään, on muutamia taloja ja pahainen kirkko. Kylä käsittää tuskin kahtasataa taloa ja niistäkin lienee autiona jo kymmeniä. Kylän pohjoispuolella on toki kaivos mutta kukaan ei tiedä koskaan sieltä kaivetun esiin mitään mistä kukaan olisi valmis maksamaan kopeekkaakaan. Silti tuo valjun taivaanrannan yläpuolelle nouseva hissiratas pyörii päivästä toiseen juoksuttaen vaijerin päässä keikkuvalla korilla miehiä alas kuiluun ja tuoden toisia sieltä ylös. Tuon rattaan kitinä leikkaa ilmaa päivin ja öin aivan kuin se olisi yksinäinen lintu, joka lakkaamatta laulaa löytääkseen itselleen puolison….”

<< Takaisin edelliselle sivulle