Ääriviivaton

” He toljottivat minua kuin jotakin hiton nähtävyyttä. Laihtuneet, viininlipittämisestä kalvenneet pojankoltiaiset. Tiukkahuuliset, kovan taistelun käyneet tyttöset.
- Katsokaa hartian kaarta. Nähkää sen lävitse, minä karjaisin niin että eturivin pisamanaamainen idiootti pudotti hiilensä.
- Sivellin on kuin veitsi. Todellinen taiteilija muokkaa mallinsa lihaa…siveltimellä.

Astuin Marian viereen ja piirsin etusormeni kynnellä hänen alastomaan olkapäähänsä kalpean naarmun. Iho nousi kananlihalle ja naarmu muuttui punaiseksi. Värähdys kulki hänen ruumiinsa läpi hartioista jalkoihin kuin epäpuhdas sävel konserttisalissa. Minun piti muistaa pestä käteni ensitilassa.

Oppilaani näyttivät typeriltä valkoisissa kaavuissaan. Silmät kuin lakanaan palaneet reiät. Vapisevat, pelkurimaiset kädet. He tuijottivat Marian alastomuuttaa pelästyneinä, uteliainikin, mahdollisesti, mutta eivät kiihkeinä. Kenestäkään heistä ei olisi mihinkään, paitsi Nellistä. Pikku Nelli, niin tuliset silmät, niin raivoisa palo. Hän, hitto soikoon, toi mieleeni vanhat hyvät ajat!

Silloin siellä oli todella hämärää. Voi pojat, kun hiilisavu laskeutui Whitechapelin ylle ei voinut kävellessä nähdä enää edes omia kenkiään. Kaikki ihmiset muuttuivat haamuiksi joilla ei ollut ääriviivoja. Kukaan ei ollut herra eikä narri. Kaikki olivat niin pirun tasa-arvoisia sumussa…. ”

<< Takaisin edelliselle sivulle