Anoppia saattamassa

Marja keräsi astioita pois pöydästä. Lapset olivat pesseet hampaansa ja menneet nukkumaan. Anoppi oli jo siirtynyt olohuoneen puolelle. Siellä se puhui Heikin kanssa Virenin uusimmista olympiavoitoista.
- Muistatkos, Heikki, kuinka sinäkin poikasena juoksit? Olitte Virenin kanssa samoissa kilpailuissakin.
- Kyllähän minä nyt sen muistan. Piirikunnallisissa 1969. Viren taisi olla toinen ja minä kolmas.
- Kyllä me silloin oltiin isä-vainaasi kanssa sinusta ylpeitä. Ajateltiin, että suurmies siitä tulee. Pidettiin huolta, että muistit lähteä lenkille.
Anopin ääni kalahti kuin tinamuki. Marja pyyhki kätensä ja kurkisti olohuoneen puolelle.
- Ottaisitteko kahvia?
- Olisit sinäkin saanut mitaleja jos et olisi siirtynyt yöjuoksujen puolelle. Kyllä sinä olisit naimisiin ehtinyt myöhemminkin. Olisit ehtinyt rauhassa valita. Valita ja valkata, anoppi jatkoi Marjasta välittämättä.
- Tulihan sitä polviinkin vikaa, Heikki mutisi. – Otetaanpa sitä kahvia nyt.
Anoppi käänsi päätään ja naulitsi pikisilmänsä Marjaan. Suupielen nyreä juonne syveni.
- Taitaa valvottaa vaan. Minun kun pitäisi saada nukuttua hyvin, että jaksan aamulla nousta taksia tilaamaan.
- Ei kai sitä nyt ihan aamusta pidä tilata, Heikki hymähti.
- Ei anopin tarvitse taksia tilata ollenkaan. Kyllä minä vien asemalle, kunhan anoppi sanoo, milloin juna lähtee, Marja henkäisi.
- Mahtaako se miniä osata autoa ajaa?

<< Takaisin edelliselle sivulle